EURA-KAUTTUAN URHEILIJAT

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Ajankohtaista

Kuntorastikausi alkaa

3.4.2024
Kuntosuunnistuskausi pyörähtää käyntiin 9.4. Euran Urheilukeskuksesta, jonka jälkeen rasteja pääsee jälleen etsimään Euran ja Säkylän alueella viikoittain aina lokakuun alkuun asti. Ensimmäinen kuntosuunnistuskerta toteutetaan korttelisuunnistuksena Kauttuan alueella, ja mukaan voi lähteä matalalla kynnyksellä ilman aiempaakin suunnistuskokemusta. Kaikkien tapahtumien radat ovat kierrettävissä myös tapahtuman jälkeen omatoimisesti saman viikon loppuun asti. 

Uudenkaupungin hiihtoputkeen pääsee taas hiihtämään

25.11.2023
Sarjakortteja voi hakea lainaan päivisin Kauttualta Eurametin toimitiloista. Lisätiedot Vesalta tai Jounilta.

Seuran 2022 palkitsemistilaisuus pidettiin tammikuun alussa. Seura-aktiivipalkinnon sai Ilari Leppimäki. Joona Huilalle annettiin kannustusstipendi hienoista suunnistustuloksista kauden 2022 aikana.

Nuorelle suunnistajalle tarkoitettu palkinto meni jälleen Mikko Närvälle. Hän on edustanut hienosti ekun värejä niin orava cupissa että aluemestaruuskisoissa.

Puheenjohtajan Karhumaljan sai Riikka Tuuppa. 

Onnea kaikille!

Riikka Tuuppa sai Puheenjohtajan Karhumaljan 2022. Taustalla Matias onnittelee.
Mikko Närvä sai jälleen aktiivisen nuoren palkinnon.
EKU:n menestyksen salaisuus Louna Jukolassa- ratamestari Kaja on meidän kaveri :D

Uutiset

Sääntömääräinen vuosikokous - kokouskutsu

29.2.2024
Eura-Kauttuan Urheilijat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään 29.2.2024 klo 18:30 Euran Urheilutalon kokoustilassa. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kokoukseen voi osallistua myös Teams - yhteydellä. (Ohjeet otsikkoa klikkaamalla) Tervetuloa! Hallitus

Jäsensivut

13.12.2012
Oletko unohtanut käyttäjätunnuksesi? Et pääse jäsensivuille?
RSS